Vaasan Sport ja Oulun Kärpät tarjosivat 1677-päiselle vaasalaisyleisölle vauhdikkaan harjoitusottelun. Sport siirtyi ottelun ensimmäisessä erässä jo 2-0-johtoon, mutta oululaiset puskivat viimeisellä minuutilla väkisin rinnalle ja lopulta jatkoajalla ohi. Pitkästä poissaolijoiden listasta huolimatta Sport esiintyi lupaavasti kotikaukalossaan.
Ennen illan ottelua Kärpät oli pelannut vain yhden harjoitusottelun, kun kärppälauma totesi KalPan paremmaksi Iisalmessa pelatussa harjoitusottelussa lukemin 2-1 voittolaukauskilpailun jälkeen. Sport puolestaan oli nähty jäällä pelaavan jo neljästi: Ensiksi Hermes kohdattiin Kokkolassa. Tämän jälkeen Raumalla käydyn Pitsiturnauksen aikana pelattiin paikallisseura-Lukkoa vastaan kahdesti, samoin Ässät sekä TPS luistelivat kotkapaitoja vastaan turnauksen aikana. Voittajana Sport oli näissä harjoituspeleissä tuulettanut kolmesti, kerran oltiin päädytty tasapeliin ja Pitsiturnauksen finaalissa kärsittiin harjoituskauden ensimmäinen tappio Lukolle.
Oli harjoituspelejä alla sitten yksi tai enemmänkini, hallitseva Suomen mestari Kärpät näytti välittömästi ottelun alkuminuuteilla, että Vaasaan asti ollaan tultu toden teolla pelaamaan. Ottelua oltiin pelattu lähes viisi minuuttia yhtä soittoa, ennen kuin ottelun ensimmäinen pelikatko näki päivänvalon. Minuutti tämän jälkeen, alkoi ensin Kärppien päässä tapahtua päädyn kohahtaessa ensimmäisen kerran, ja vastahyökkäyksestä puolestaan Mika Järvistä hätyyteltiin toisessa päässä. Seuraavasta kotijoukkueen tekopaikasta saikin kotiyleisö huokailujen sijasta tuulettaa suojattiensa ensimmäistä täysosumaa, kun ajassa 6.25 Jarkko Immonen läväytti kiekon kärppävahdista katsottuna oikealta tapahtuneen aloituksen jälkeen kiekon ohi hölmistyneen Tarkin. Ja eipä kulunut digitaaleista aikaa kun minuutin ja 59 sekunnin verran, kun Tomi Körkkö päätti oman kuljetuksensa komeaan maaliin aikaan 8.24. Körkkö kiersi samalla sekä Kärppäpuolustuksen että Iiro Tarkin ja napautti joukkueensa 2-0 johtoon. Tämän maalin jälkeiset vaihdot käytiinkin oululaismerkkisesti, Järvinen kuitenkin torjui nämä lähentelyt. Ajassa 18.47 erän viimeinen tilastomerkintä toi jobinpostia kotijoukkueelle, kun Aleksi Laaksolähti istunnolle huitomisesta.
Kärpät kaventaa toisessa erässä
Toiseen erään jääneet rangaistuksen sekunninrippeet hoidettiin kunnialla. Alivoimapelin kestävyyttä pääsi Kärpät harjoittamaan, kun ajassa 21.36 Julius Junttila komennettiin jäähylle kampituksesta. Kotiyleisön rytmikkäistä taputuksista huolimatta ei ensimmäistä erikoistilannetta käytetty hyväksi. Oiva mahdollisuus kotijoukkueen kolmanteen maaliin siunaantui pelikellon ylittäessä 25 minuutin, kun loistava pystysyöttö vapauttiCharles Bertrandin nokikkain Tarkin kanssa, jossa kuitenkin jälkimmäinen vei tilanteessa pidemmän korren. Suurimmat suosionosoitukset Kuparisaaren kotiyleisöltä sitten kotkapaitojen toisen maalin sai Pitsiturnauksessakin loistanut Henrik Koivisto, joka hassutti Kärppäpuolustajaa Tarkin selän takana ovelasti käyttämällä maalirautoja hyväkseen. Jatkotilanne kuitenkin päätyi Tarkin suojuksiin.
Pelin ylittäessä puolen välin, kuljetti kotijoukkueen Joonas Komulainen kiekkoa ansiokkaasti päättäen sen napakaan tolppalaukaukseen. Vaaran hetkiä koettiin Tarkin takana saman vaihdon aikana toistamiseen, kun sama mies oli asialla, ja jälleen sai maalipuut kyytiä. Ensimmäiset naaman hieromiset nähtiin ottelussa vaihdon päätteeksi vierasjoukkueen maalinedustalla. Samalla tunnetilalla jatkettin seuraavassakin vaihdossa, kun joukkueidensa kapteeneilla, Lasse Kukkosella ja Erik Riskalla, oli kovasti asiaa toisilleen. Linjatuomarit kuitenkin ehtivät hätiin tulemalla näiden riitapukarien väliin, ennen kuin minkäänlaista kähinää ehti syntymään. Peliä jatkettiin tasavajaalla, jonka aikana Kärpät loi muutamia hyviä tekopaikkoja, mutta Järvinen tilkitsi nämä yritykset. Erän viimeinen viisiminuuttinen käynnistyi Kuparisaaressa, kun Tarkin päässä maalitolppia nuollen lipui kiekko Otto Karvisen yrittäessä paluukiekosta kasvattaa kotijoukkueen johtoa jo kolmeen, siinä onnistumatta. Kärppien vaarallinen hyökkäys tyrehtyi, kun maalitolppia kolistellut Komulainen komennettiin rangaistuspenkille koukkaamisesta. Kärpille helpottava kavennusosuma syntyikin tämän jäähyn aikana, kun ajassa 36.49 siirsi pitkän pyörityksen päätteeksi Arto Laatikainen vierasjoukkueen maalin lähemmäksi kotkapaitoja.
Vänttisen jäähy kostautui kotijoukkueelle
Kärppien takaa-ajo ei lähtenyt aivan kuten olisi saattanut Kärppä-käskyttäjä Marjamäki toivoa, sillä heti erän alkuun kotijoukkue pääsi pyörittämään ottelun toista ylivoimaansa, kun Jani Hakanpää lähti istunnolle poikittaisesta mailasta. Kotijoukkue ei kuitenkaan tämän jäähyn aikana onnistunut kartuttamaan maalisaldoaan muutamista hyvistä tekopaikoista huolimatta. Jäähyn jälkeiset vaihdot mentiinkin Kärppämerkkisesti, jonka seurauksena Sportin Immonen vuorostaan lähti kuluttamaan jäähypenkkiä. Kärppien poikittaissyötöt läpäisivät Sportin neliön kerta toisensa jälkeen, mutta Järvisen takaa ei kiekkoa jouduttu tämän ylivoiman aikana kaivamaan. Ensimmäisen kympin aikana Järvinen oli ollut täystyöllistetty, virkaveli-Tarkin oltua puolestaan täysin vailla töitä ylivoimapelin jälkeen.
Erän jälkimmäisellä puoliskolla pääsi kotijoukkue-Sportkin pelin syrjään kiinni pelaamalla pitkiä hyökkäyksiä oululaispäädyssä. Viimeinen viisi minuuttia käynnistyi, kun ylimääräisiä sydämentykytyksiä vierasjoukkueen vaihtopenkillä aiheutti Markus Nutivaara menettämällä kiekon omalla sinisellään sillä seurauksella, että Aleksi Rekosella oli puolittaisen läpiajon turvin paikka lisätä kotijoukkueen johtoa. Rekosen veto kuitenkin suuntautui päätyplekseihin. Ottelun viimeiset 3 minuuttia pelattiinkin vääjäämättömästi Sport-päädyssä. Ajassa 17.55 tarjoutui Kärpille loistava mahdollisuus tasoittaa peli, kun kotijoukkueen Tuomas Vänttinen komennettiin jäähyä kärsimään. Eikä Kärpät jättänyt tilaisuuttaan käyttämättä, kun pelikellossa oli sekunteja kokonaiset 57, iski Saku Mäenalanen joukkueensa tasoihin.
Kuparisaaren yleisö pääsikin todistamaan ensi kertaa tällä kaudella uuden sääntömuutoksen tuoman viihdyttävän silauksen. Kentällä oli tarjolla todella paljon tilaa nopeiden pelaajien saadessa peliaikaa. Tämän tilan ja nopeuden käytti parhaiten hyödykseen Kärppien Julius Junttila, joka pakotti Sportin Immosen rikkomaan häntä niin, että seurauksena oli rangaistuslaukaus. Junttila onnistui yrityksessään ja näin Kärpät matkasi Ouluun 2-3 voitto taskussaan.Sportin harjoitusottelut jatkuvat perjantaina Kuopiossa, jossa pelataan Savon Sanomat -turnaus. Kello 16:00 alkavassa turnauksen avausottelussa vastaan luistelee Espoo Blues. Lauantaina Sport kohtaa joko isäntäjoukkue KalPan tai SaiPan riippuen perjantain otteluiden tuloksista.