Kuva: Apollo Photo / Helena Heimonen

Ei voittoa – Ingen vinst

Sport ja SaiPa kohtasivat kauden ennätysyleisön (4476) edessä Vaasan Sähkö Areenalla. Tehokkaasti viimeistellyt vierasjoukkue vei pisteet mukanaan lukemin 2-3 (1-1, 1-1, 0-1).

Sport tulee vahvasti ottelun alkuun ja Kuparisaaressa juhlitaan avausmaalia jo ajassa 02:39. Simon Hjalmarsson toimittaa kiekkoa maalille ja irtokiekon laittaa maaliin Linus Andersson. Kotijoukkueella on maalin jälkeen muutama loistopaikka lisämaaleihin, mutta rimaa ja tolppaa lähemmäksi ei päästä. Vieraat sen sijaan hyödyntää oman etsikkoaikansa nopeasti. Illan ensimmäistä SaiPa-ylivoimaa ehditään pelata vain viisi sekuntia, kun kiekko on Sportin maalissa. Otto Kivenmäki levittää nopeasti Antti Kalaputaalle, jonka vedon Miroslav Svoboda torjuu eteensä. Ensimmäisenä riparissa on Ville Petman ja peli tasan ajassa 15:50. Erän lopussa Sport saa ylivoimallaan luotua huippupaikan, mutta Anderssonin laukaus puolityhjään SaiPa-maaliin osuu sivuverkkoon.

Toisen erän alussa Sport joutuu neljäksi minuutiksi alivoimalle, Anton Stråkan mailan noustessa Kalapudasta naamaan. Sport kestää kolme ja puoli minuuttia, ennen kuin Petman iskee toistamiseen. Kivenmäki pelaa vielä vetopaikasta loistosyötön poikittain takatolpalle, josta Petman ampuu pienestä kulmasta SaiPan 1-2 johtoon. Sport ei takaiskusta lannistu ja loppuerä mennään kotkapaitojen komennossa. Pitkä, pariminuuttinen pyöritys hyökkäyspäässä tuottaa tasoituksen erän puolivälissä. Viljami Nieminen yrittää vanhanaikaista, jonka Oskari Salminen torjuu patjallaan. Irtokiekko takatolpalle, josta Johan Sundström maalaa kauden neljännen osumansa. Sport hakee erän lopussa hanakasti tasoitusta, mutta 13 kertaa erässä torjuva Salminen on eri mieltä.

Kolmannessa erässä Sport on päästä ylivoimalle Mikko Kousan estäessä Niemistä nousemasta vetopaikkaan. Jostain kuitenkin löydetään Niemiselle tilanteesta sukeltamisjäähy ja tasakentällisin jatketaan. Sport luo muutaman huippupaikan Salmisen maalille, mutta ei saa miestä ohitettua. Erän puolivälissä SaiPa iskee pelin ratkaisun. Sportin menettää kiekon omalla sinisellä ja Sputnikit kääntää nopeasti maalipaikkaan. Janne Naukkarinen tarjoilee ja kultakypärä, ex-Sport Kalapudas painaa onetimerillä pelin 2-3:een. Viimeisen kympin SaiPa pelaa hyvin johtoasemasta eikä anna avopaikkoja tasoitukseen. Salminen viimeisenä lukkonaan lappeenrantalaiset kestävät Sportin paineen ja pisteet lähtee SaiPan mukana.

Sportia ei yrityksestä voi syyttää, peli oli maalintekoa lukuun ottamatta mallikasta ja kiekonhallinta oli selkeästi kotijoukkueen. Ennakkoon tiedetty SaiPan vahva liikkeen ja paineen alta päästiin hyvin pois. Vieraiden ylivoima ja tehokkuus maalipaikoissa oli illan ratkaisu. Sport sen sijaan tuskailee maalinteon kanssa, kahdella maalilla ei pelejä kovin usein voiteta. Kelkan kääntämiseen tulee mahdollisuus huomenna, kun matkataan Kärppien vieraaksi Ouluun.

Sport – SaiPa 2-3 (1-1, 1-1, 0-1)
02:39 1-0 Linus Andersson (Hjalmarsson, Piipponen)
15:50 1-1 Ville Petman (Kalapudas, Kivenmäki) YV
26:14 1-2 Ville Petman (Kivemäki, Kalapudas) YV VT
30:47 2-2 Johan Sundström (Nieminen, Karjalainen)
49:31 2-3 Antti Kalapudas (Naukkarinen)

Jäähyt
Sport 7 x 2 min, SaiPa 4 x 2 min, 1 x 5 + 20 min

Torjunnat
Miroslav Svoboda, Sport 4 + 3 +4 = 11
Oskari Salminen, SaiPa 4 + 13 + 11 = 28