Vaasan Sportin toimistolle uusia työntekijöitä

Toimistolla valmistaudutaan jo ensi kauteen.

Miia Kahila ja Ari-Pekka Soini

Myynti- ja projektijohtaja Ari-Pekka Soini on työskennellyt tehtävässään tammikuun alusta.

- Teen töitä myynnin ja erityisesti uusien asiakkuuksien kanssa, mutta työtehtäviäni voi ajatella laaja-alaisesti eli pienessä organisaatiossa tehdään ihan kaikkea. Jääkiekko on ollut aina suuri intohimoni ja myös harrastukseni, joten on hienoa tehdä töitä sen parissa.

Media-alan moniosaaja Miia Kahila aloitti sisältötuottajana Vaasan Sportin toimistolla 2. maaliskuuta.

- Sportin organisaatio on minulle tuttu monen vuoden ajalta. Olen aikaisemmin tehnyt töitä mediatiimille freelancerina sekä toiminut peleissä kuuluttajana. Sportin pelit ovatkin rytmittäneet arkeani pitkään, joten uusiin työkuvioihin on helppo sujahtaa. Työssäni sisältötuottajana tulen tekemään monipuolista sisältöä etenkin sosiaaliseen mediaan sekä vastaamaan kannattaja- ja yritystapahtumista. Syksyllä valmistuva uusi halli antaa myös sisältötuottajalle hienon pelikentän, josta löytyy tilaa temmeltää.